MyData-periaatteilla luodaan GDPR:n pykälistä palveluita

MyData on eettisesti kestävä lähestymistapa henkilötiedon keräämiseen ja käyttöön. MyData 2018 -konferenssi kokoaa maailman johtavat asiantuntijat Helsinkiin 29.-31. elokuuta.

Euroopan unioni näyttää tietä muulle maailmalle yksityisyydensuojan ja digitaalisten oikeuksien edistämisessä, kun EU:n tietosuoja-asetus GDPR astuu voimaan perjantaina 25. toukokuuta.

”Tietosuoja-asetus on merkittävä askel oikeaan suuntaan. Lainsäädäntö yksin ei kuitenkaan riitä takaamaan oikeudenmukaista tietoyhteiskuntaa tai ruokkimaan innovatiivista uutta liiketoimintaa ja teknologiaa. Tarvitaan uusia käytäntöjä ja työkaluja, joilla oikeudet toteutetaan käytännössä. Siksi tarvitsemme MyDataa”, selittää Antti Poikola, Aalto-yliopiston tutkija ja yksi kansainvälisen MyData-verkoston perustajista.

MyDatan keskeinen tavoite on, että ihmiset voisivat paremmin hallita datajälkiä, joita jättävät jälkeensä päivittäin. MyData-periaatteet auttavat kansalaisia hyödyntämään heitä itseään koskevaa tietoa. Siten MyData-malli vahvistaa digitaalisia ihmisoikeuksia ja avaa mahdollisuuksia uudelle, ihmiskeskeiselle ja käyttäjiä kunnioittavalle datataloudelle.

”Verkon villistä lännestä pitää päästä tilanteeseen, jossa eettinen henkilötiedon käyttö on myös yrityksille aina kannattavin toimintatapa”, Poikola korostaa.

MyData-periaatteita toteuttavat palvelut helpottavat käyttäjien arkea hyödyntämällä tietoa useista eri lähteistä. Esimerkiksi aktiivirannekkeista ja ruokaostoksista kertynyttä dataa ja terveystietoa yhdistelemällä voidaan tarjota päivittyvää tilannekuvaa ja räätälöityä neuvontaa.

Jättitapahtuma pureutuu tietosuoja-asetuksen ensivaikutuksiin

Tietosuoja-asetuksen ensivaikutuksia yrityksille ja kansalaisille punnitaan elokuussa, kun kolmatta kertaa järjestettävä MyData-konferenssi tuo henkilötiedon ammattilaiset ympäri maailmaa Helsinkiin. Esiintyjäkaartiin kuuluu yli sata kotimaista ja kansainvälistä huippuasiantuntijaa mm. Googlelta, BBC:ltä ja F-Securelta.

”MyData-konferenssiin arvioidaan saapuvan yli 800 henkilöä yli 30 maasta. Mukana on liike-elämän johtajia, yrittäjiä, teknologian kehittäjiä, juristeja, yhteiskuntatieteilijöitä ja aktivisteja. GDPR:n lisäksi keskiössä ovat uusi liiketoiminta, tekoälyn ja henkilötiedon etiikka, tietojärjestelmien yhteentoimivuus sekä henkilötiedon yhteiskunnalliset vaikutukset”, kuvailee MyData-konferenssin projektijohtaja Viivi Lähteenoja.

Tänä vuonna tapahtuman pääkumppani on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja sen järjestävät Open Knowledge Finland ry ja Aalto yliopisto yhteistyössä ranskalaisen ajatuspajan Fingin kanssa.

Lisätietoja:

Viivi Lähteenoja Projektijohtaja, MyData 2018 Open Knowledge Finland ry viivi@mydata.org +358 50 375 8274

Antti ‘Jogi’ Poikola Ohjelmapäällikkö, MyData 2018 Aalto-yliopisto jogi@mydata.org +358 44 337 5439

www.mydata2018.org

MyData-konferenssi järjestetään kolmatta kertaa 29.-31.8.2018 Helsingin Kulttuuritalolla. Konferenssi on maailmanlaajuisen MyData-verkoston lippulaivatapahtuma, joka kokoaa monialaisen yleisön oppimaan toisiltaan ja rakentamaan toimivaa datataloutta ja reilua tietoyhteiskuntaa.

Open Knowledge Finland ry on vuonna 2012 perustettu yhteisölähtöinen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, joka toimii osana kansainvälistä Open Knowledge -verkostoa. Yhdistys edistää tiedon avoimuutta, avoimen tiedon hyödyntämistä ja avoimen yhteiskunnan kehittymistä.

Aalto-yliopisto on monitieteinen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden.

Fing on riippumaton ranskalainen voittoa tavoittelematon tutkimusorganisaatio, joka löytää, luo ja jakaa uusia ja käytännöllisiä ideoita, jotka ennakoivat digitaalisia muutoksia.